Casa Gran Canaria

Kanariansaaret

Espanjaan kuuluvat Kanariansaaret sijaitsevat Atlantin valtameressä Afrikan luoteisosassa noin 28 pituusasteella ja 15 leveysasteella. Matkaa Afrikan mantereelle on saarten itäisimmästä reunasta vain noin 100 km ja Espanjan mantereen lounaisosaan noin 1 100 km. Saarten erityisestä maantieteellisestä sijainnista johtuen ne ovat kautta aikojen olleet merkittävä merenkulun yhtymäkohta Euroopan, Afrikan ja Amerikan välillä ja Kanariansaarten kulttuurissa onkin vaikutteita kaikista näistä kolmesta maanosasta.

Tuliperäiset Kanariansaaret muodostuvat seitsemästä suuresta ja kuudesta pienestä saaresta. Saarten yhteenlaskettu pinta-ala on 7 666 neliökilometriä ja asukkaita saarilla on yhteensä lähes 2 miljoonaa. Saaret ovat hallinnollisesti jaettu kahteen sijaintinsa mukaan. Itäisiin saariin kuuluvat kaikista saarista asukasluvultaan suurin Gran Canaria yhdessä Fuerteventuran ja Lanzaroten kanssa. Itäisten saarten pääkaupunki on Gran Canarian koillisosassa sijaitseva Las Palmas, joka koko Kanariansaarten suurimpana kaupunkina on myös saarten taloudellinen ja sosiaalinen keskus. Läntisiin saariin kuuluvat pinta-alaltaan Kanariansaarten suurin saari Tenerife yhdessä La Gomeran, La Palman ja El Hierron kanssa. Läntisten saarten pääkaupunki on Teneriffan Santa Cruz.

Osana Espanjaa Kanariansaaret ovat luonnollisesti myös osa Euroopan Unionia ja valuuttana on euro. Virallisena kielenä on espanja, mutta varsinkin isoimmilla turistialueilla puhutaan laajasti myös englantia. Aikaero Kanariansaarten ja Suomen välillä on vain 2 tuntia eli Kanariansaarilla kello on 2 tuntia vähemmän kuin Suomessa.

Gran Canaria

Gran Canaria sijaitsee tuliperäisten Kanariansaarten keskiosassa noin 210 kilometriä länteen Afrikan mantereesta. Sillä on saarista suurin väkiluku noin 800 000 ja sen 1 532 neliökilometrin pinta-ala on saarten kolmanneksi suurin Tenerifen ja Fuerteventuran jälkeen.

Gran Canaria on ominaisuuksiltaan ainutlaatuisen monipuolinen ja sitä kutsutaankin usein pieneksi mantereeksi. Pienestä koostaan huolimatta saari on erityisen vaihteleva luonnoltaan ja maisemiltaan ja myös ilmasto voidaan jakaa eri vyöhykkeisiin. Gran Canarialla onkin vähän kaikkea. On korkeita vuoria, matalia laaksoja, metsiä, kallioita ja hiekkarantoja ja kaupunkeja, kyliä, maaseutua ja autiomaata. Myös saarella harjoitettava elinkeino on monipuolista käsittäen maaviljelystä, karjankasvatusta, kalastusta, käsityötä, teollisuutta ja nykyään suurimpana alana kauppa- ja palveluelinkeino johon kuuluu myös turismi.

Muodoltaan Gran Canaria on lähes täysin pyöreä. Saaren halkaisija on noin 50 kilometriä sekä pohjoisesta etelään että idästä länteen. Gran Canarian keskiosa on vuoristoista josta rannikolle päin kulkevat kapeat syvät laaksot eli raviinit. Keskellä saarta sijaitsee saaren korkein huippu Pico de las Nieves 1 949 metriä merenpinnan yläpuolella. Saaren itäosa on rehevää ja hedelmällistä lukuunottamatta sen matalaa ja kuivaa rannikkoa jossa on useita pieniä hiekkarantoja. Gran Canarian etelärannikolla taas on kilometrien pituiset hiekkarannat ja aivan saaren eteläkärjessä sijaitsevat kuuluisat noin 400 hehtaarin kokoiset Maspalomasin hiekkadyynit. Saaren länsirannikko on puolestaan kallioista kun taas pohjoisessa rannikon maisemat vaihtelevat korkeista kallioista mataliin pieniin hiekkarantoihin ja sisämaassa viheriöivät vehreät laaksot .

Gran Canarian monipuolinen rehevä luonto usein yllättää rikkaudellaan useimmat saarta ensi kertaa kiertävät lomalaiset. Luonnonvaraisten kanarianmäntymetsien, kaktuksien, palmujen, pensastojen ja muun kasvillisuuden lisäksi saarella kasvaa myös lukuisa määrä erilaisia alunperin istutettuja puita, kukkia ja kasveja, joita on tuotu Euroopasta, Afrikasta ja Amerikasta asti. Näin myös etelärannikon alunperin aavikkomainen maisema on nykyään kauniin vehreä.

Ilmastoltaan Gran Canaria voidaan jakaa kahteen vyöhykkeeseen. Pohjoisosa saarta on viileämpi ja kosteampi kuin saaren eteläosa, jossa vallitsee lämpimämpi ja kuivempi subtrooppinen ilmasto. Lämpötilan ero esimerkiksi pohjoisessa sijaitsevan Las Palmasin ja etelässä sijaitsevan Maspalomaksen välillä on keskimäärin noin 5 astetta. Tämän karkean jaottelun lisäksi sää vaihtelee alueittain myös sen mukaan kuinka korkealla merenpinnan yläpuolella ja kuinka kaukana merestä ollaan. Sisämaahan vuoristoon päin mentäessä pilvisyys ja sateisuus lisääntyvät ja lämpötila laskee, kun taas rannikolla on aurinkoista ja lämmintä. Gran Canarian eteläinen rannikko onkin tunnettu siitä, että se on lähes poikkeuksetta aina aurinkoinen ja sadepäiviäkin on vain muutama koko vuoden aikana.

Klikkaa karttaa tarkentaaksesi aluetta

Lomalaisten keskuudessa suuren suosion saanut Gran Canarian etelärannikko on ainutlaatuisen ilmastonsa takia suosittu myös pysyvänä asuinpaikkana. Asumisvaihtoehtoja on etelässäkin monipuolisesti alkaen kerrostaloasunnoista rivitaloihin ja omakotitaloihin ja aina luksushuviloihin asti. Asuinalueet vaihtelevat vilkkaista kaupungeista ja kaupunginosista rauhallisempiin asuinalueihin, pikkukyliin ja maaseudun hiljaisuuteen. Kohteemme ovatkin pääasiassa juuri saaren eteläosassa, mutta tarvittaessa tietenkin autamme sinua löytämään haluamasi saaren muistakin osista.

Gran Canarialla eri palvelut ovat kattavat ja laadultaan hyvät, esimerkkinä terveydenhoito ja koulutus. Kuten Suomessa, myös Gran Canarialla on sekä kunnallisia, että yksityisiä terveyskeskuksia, lääkäriasemia ja sairaaloita. Näissä työskentelee koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta apunaan moderni korkeatasoinen laitteisto. Kuntien järjestämän päivähoidon ja peruskoulutuksen lisäksi tarjolla on myös yksityisiä espanjankielisiä kouluja ja esimerkiksi ruotsalainen, norjalainen, amerikkalainen ja brittiläinen koulu, joissa toiminta tapahtuu niiden omilla kielillään omiin kansallisiin opetussuunnitelmiin pohjautuen. Mahdollisuuden jatko-opiskeluun tarjoavat muun muassa ammattikoulut ja Las Palmasin yliopisto.

Ostosten tekemiseen Gran Canarialla löytyy isoja kauppakeskuksia, tavarataloja, kauppoja ja erityisliikkeitä ja valikoimakin on kattava ja kansainvälinen. Kulttuuriharrastajille tarjontaa löytyy erityisesti saaren pääkäupungista Las Palmasista, joka onkin monipuolisuudellaan ja kansainvälisyydellään kuin mikä tahansa eurooppalainen suurkaupunki, vaikkakin kooltaan pienempi, mikä monien mielestä toisaalta vain lisää kaupungin viehättävyyttä. Lyhyiden etäisyyksien ja saaren itäistä rannikkoa myötäilevän moottoritien ansiosta myös etelästä pääsee tarvittaessa nopeasti ja vaivattomasti Las Palmasiin.

Harrastusmahdollisuudet ovat Gran Canarialla lähes loputtomat. Saarella on tarjolla loistavat puitteet monille eri lajeille ja ihanteellisen sään ansiosta harrastaa voi ympäri vuoden. Esimerkiksi golf, kalastus, uinti, sukellus, purjehdus, laine- ja purjelautailu, ratsastus, karting, lasku- ja liitovarjoilu, tennis, squash, pyöräily ja patikointi ovat vain osa tarjolla olevista aktiviteeteistä ja vaihtoehtoja onkin moneen eri makuun. Tämä on yksi niistä monista tekijöistä miksi ihmiset viihtyvät niin hyvin Gran Canarialla. Tervetuloa Gran Canarialle!


Pikahaku




Viimeksi päivitetty
Ref. 3178, Maspalomas
975 €, Maspalomas

Yhden makuuhuoneen bungalow Maspalomaksessa. Kattotuuletin.  

Ref. 3044, San Agustin
980 €, San Agustin

Yhden makuuhuoneen asunto San Agustinissa.  

Ref. 3170, San Bartolome de Tirajana
850 €, San Bartolome de Tirajana

Yhden makuuhuoneen asunto Playa de Aguilassa. Vesi siältyy kuukausivuokraan, sähkö sisältyy 60€/ kk asti. EI ELÄIMIÄ! 

Ref. 3181, Playa del Ingles
1000 €, Playa del Ingles

Yhden makuuhuoneen maatason asunto Playa del Inglesissä. Vesi sisältyy 40/€kk asti, sähkö 60€/kk asti. Kysy mahdollisuutta pöytäuuniin. HUOM! Internet... 

Ref. 3184, San Agustin
1300 €, San Agustin

Yhden makuuhuoneen asunto San Agustinissa.  

Ref. 1890, San Agustín
1400 €, San Agustín

Yhden makuuhuoneen asunto San Agustinissa. Tuuletin sekä olohuoneessa että makuuhuoneessa.. 

Ref. 3036, San Agustin
1300 €, San Agustin

Yhden makuuhuoneen asunto San Agustinissa.  

Ref. 3112, Maspalomas
1800 €, Maspalomas

Kahden makuuhuoneen asunto Maspalomaksessa.Ei lemmikkejä. 

Ref. 1838, Sonnenland
1200 €, Sonnenland

Kahden makuuhuoneen dupleksi Sonnenlandissa. Ei lemmikkejä, tupakointi kielletty sisätilojen lisäksi myös asunnon omissa ulkotiloissa. HUOM! Internet...